Näin tänä keväänä


IL 22.5.2016: Mikä pettymys! Kuva Patrik Laineesta kertoo kaiken (Kuva: Lehtikuva)

Voitot luovat kuolemattomuuden harhan, valheellisen käsityksen voimastamme ja merkityksestämme, mutta tappioiden hetkillä meillä on mahdollisuus ymmärtää jotain olennaista ja tärkeää, nähdä asiat oikeassa mittakaavassa. Jollain tasolla, kenties, tappion hyväksyminen ja kohtaaminen silmästä silmään, on tappion voittamista, vaikka lopputulos ei siitä tietenkään miksikään muutu.”

Näen tasoitusmaalia viimeisellä minuutilla jahtaavissa pelaajissa liikuttavaa sankaruutta. Voin kuvitella, kuinka viimeiseen hyökkäykseen omalta alueelta lähtevän puolustajan tajunnassa väikkyy ajatus, että kahdenkymmenen sekunnin kuluttua soi loppusummeri, mutta vielä on uskottava, vielä on yritettävä muuttaa väistämätöntä. Puolustaja kuljettaa kiekon keskiviivan yli, lyö sen päätyyn ja kaartaa hyökkäyssiniviivalle odottamaan laukaisupaikkaa. Siinä tilanteessa ei ole väsymystä, turtumusta tai epätoivoa, ne tulevat vasta ottelun päätyttyä. Viimeiset kymmenet sekunnit ovat puoliksi unta ja puoliksi totta, puoliksi aineettomia ja puoliksi ruumiillisia. Ne ehtivät tuntua sekä lyhyiltä että pitkiltä. Useimmiten viime hetken rynnistys päättyy pettymykseen, vastustaja purkaa kiekon keskialueelle, lyö sen tyhjään maaliin tai aika yksinkertaisesti kuluu loppuun. Harvaan taide-elämykseen sisältyy samanlaista intensiteettiä kuin kiekko-otteluiden viimeisten minuuttien taisteluun. Se, miksi nuo hetket synnyttävät niin väkeviä tunnevirtoja, johtunee siitä, että niissä kiteytyy olemassaolon yleinen paradoksi: toivo toivottomuudessa. Vaikka tappio näyttää varmalta, sitä kieltäydytään hyväksymästä viimeiseen saakka, ‘jätetään kaikki jäälle’, kuten pelaajilla on tapana sanoa. Minulle, joka tunnustaudun Gustave Flaubertin hengessä epätoivon koulukuntaan kuuluvaksi, tuollaiset eksistentiaaliset tiivistymät sisältävät korutonta lohtua. On jaloa taistella tietäen ponnistusten valuvan hukkaan. Se on sitä, mitä Flaubert tarkoitti sanoessaan, että kulun partaalla seistessään täytyy vain hokea levollisesti: ‘Sellaista se on, sellaista se on…’”

Tommi Melenderin esseestä “Miesten peli” (kokoelmalla Kuka nauttii eniten, 2010)

*

Tappion jälkeen olo on selkeä: kaikki on romahtanut. Uni ei tule pitkään aikaan. Takaiskumaalit ja omat tuhlatut tilaisuudet pyörivät hidastuksina mielessä. […]

Aamulla omaa elämää voi alkaa varovasti irrottaa jääkiekosta. Kodin myöntää entisekseen. Taivas näyttää vielä taivaalta. Kukkarosta löytyy rahaa. Huojentava riippumattomuuden tunne kulkee läpi ruumiin: en ole menettänyt mitään. Ahdistus palaa puuskittain vielä parin viikon ajan.”

Petri Tammisen novellista “Jääkiekkoa katsellessa” (kokoelmalla Miehen ikävä, 1997)