Pentti Haanpää, U.T. Qwist ja 2010-luku

joulualeksi_uus_hl1_1024

Oli käsissä jouluviikko. Köynnöksiä riippui keskikaupungin liikekaduilla, jonkin ravintolan tornissa hehkui tähti, reklaamivalot hohtelivat revontulina, näyteakkunat uhkuivat runsautta ja kauneutta. Kadut ja kaupat olivat ostajia täynnä. Raha vaihtui. Se markkinointijuhla, joka on tehty erään puusepän pojan syntymäpäivästä, oli korkeimmillaan.

Koko kuvasarjasta ei ulkokohtainen silmä hevillä löytänyt niin sanotun yleismaailmallisen talouspulan tunnusmerkkejä. Ramman miehen vieressä viulua soittava, ohuesti puettu lapsi ja aralla ja rukoilevalla äänellä kengännauhoja kauppaava kuihtunut nainen olivat aina kuuluneet ohjelmaan.

Katkelma on Pentti Haanpään novellista U. T. Qwist (1935), kuva otettu äskettäin. Muistaakseni Haanpään kuvaus olisi istunut Stockan edustaan myös noususuhdannejoulun 2007 ja lamajoulun 2013 alla.

U. T. Qwist on Haanpään koottujen kertomusten neljännen niteen avausnovelli. Alussa nimettömäksi jäävä yksinäinen mies ostaa antikvariaatista kirjan, huomaa sen marginaalimerkintöjen perusteella kuuluneen aiemmin U. T. Qwist -nimiselle henkilölle. Kun nimi U. T. Qwist pomppaa yksinäisen nimettömän silmiin vielä sanomalehden kuolinilmoituksesta (hukkunut, luultavasti hukuttautunut Eläintarhanlahden rannassa), alkaa mysteerin selvittäminen. Kuka oli U. T. Qwist? Millainen oli hänen elämänsä? Miksi hän kuoli tai tappoi itsensä?

Pureudutaan U. T. Qwistiin, novellin nimikkohenkilöön. Ilmenee: lama hänet ajoi itsemurhaan.

Teksti ei maistunut kanonisoidulta kaunokirjallisuudelta. Tuntui kuin lukisi päivänkohtaista debattia vanhahtavalla puheenparrella. U. T. Qwistiä luonnehditaan aluksi näin:

Hän kuului niin sanottuihin yhteiskuntaa säilyttäviin aineksiin. Hän uskoi yksityiseen yritteliäisyyteen ja yksilölliseen vapauteen. Hän uskoi, että ellei ihminen tässä maailmassa menestynyt, niin suurin syy oli hänessä itsessään. Taito ja työ löysivät tässä maailmassa, tässä yhteiskunnassa, aina paikkansa ja palkintonsa. Nykyaikainen sosiaalinen lainsäädäntö kasvatti yksilöitä yrittämättömyyteen, leväperäisyyteen, laiskuuteen.

Kuin suoraan Kokoomusnuorten suusta tai kynästä. Edelleen:

Sitten tuli talouspula, ilmiö, jonka olevan yhteiskunnan viholliset sanoivat johtuvan kapitalistisesta järjestelmästä ja olevan tarkoituksenmukaisemmalla järjestelmällä vältettävissä. Mutta yhteiskuntaa säilyttävät ainekset katsoivat sen jonkinlaiseksi luonnonilmiöksi, kiertämättömäksi kuten kesä tai talvi. Yhteiskuntajärjestys on saavuttanut kehityksensä huipun. Parempaa ei ole ollut, ei ole, eikä tulekaan.

Tuhansia ja toisia tuhansia työläisiä joutui kaduille ja maanteille.

Entä nyt? Sosiaaliturvan ulkopuolelle putoillaan lisääntyvissä määrin, varoitteli taannoin Pertti Koistinen, työpolitiikkaan sekä työmarkkinoiden rakenteeseen ja toimintaan erikoistunut sosiaalipolitiikan professori. Katujen ja maanteiden tilalla on karenssit, työvoimapoliittiset koulutukset ja palkattomat harjoittelut. Julkinen sektori saa myydä työttömän kuntoutujan panoksen yksityiselle alihankintana.

Asennekysymyksiä. Eikä asiaa muuten kannata ääneen liiemmin puida, ainakaan turhan kärkevästi, mikäli haluaa säilyttää mahdollisuutensa kilpailussa työpaikoista. Näin oli asian laita U. T. Qwistilläkin:

Nykyinen aika oli kyllä langettanut kaikki asiat uuteen valoon. Sen voi tunnustaa itselleen, jopa jollekin tuttavalleenkin kaikessa hiljaisuudessa. Mutta olihan kuitenkin jäljellä miehinen ylpeys, joka esti erehdyksiensä äänekkään tunnustamisen. Se olisi heikkouden merkki, kuten se oli viimeistenkin työnsaantimahdollisuuksien menetystoitotus.

”Itsensä työllistäjät ovat uutta köyhälistöä”, otsikoi Helsingin Sanomat (12.2.2011). Jutussa todetaan:

Sosiaaliturvan ohella itsensä työllistäjä menettää yleissitovista sopimuksista ja joukkovoimasta juontuvan hyödyn.

U.T. Qwist:

Eikä heillä henkisentyön tekijöillä ollut mitään lujia liittoja eikä apukassoja, ei edes valtion varatöitä, joiden turvin ruumiillisen työn tekijät voivat odotella parempia aikoja.

Novellin loppupuolella esiintyy vielä tällainen tuokiokuva kadulta (boldaus omaa):

Puoliyö lähestyi ja huvittelupaikoista virtaili ihmisiä kaduille, huolettoman näköisiä ihmisiä, joku hyräili itsekseen, raapaisten jalallaan katukäytävään. He olivat niitä, joilla oli vielä rahaa, työtä, jotka vielä elivät. He olivat ihmisiä. Kun taas esimerkiksi eräs U.T. Qwist oli vain näennäisesti olemassa.

Jussi Marttila kirjoitti Revalvaatio-verkkolehteen otsikolla Masennus on uusi realismi. Kansan Uutisten jälkipyykkihaastaattelussa summataan – käytännössä samoin sanoin kuin Haanpään novellissa (boldaus omaa):

Siis aivan päinvastoin kuin keskiluokalla. Köyhä voi onnitella itseään, kun on onnistunut olemaan mahdollisimman vähän olemassa.

U. T. Qwististä olisi helppoa kirjoittaa 2010-lukulainen mukaelma. Montaa yksityiskohtaa ei tarvitsisi muuttaa, mitä nyt savottajätkät paperitehtaiden työläisiksi, suuri talouspula lamakurimukseksi, henkisentyöntekijät luovaksi luokaksi ja U. T. Qwistin jäämistö Facebook-profiiliksi. Saisi mediakin juhlia, että kirjallisuus pureutuu taas ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Oliko Flaubert se 1800-lukulainen, joka höyrykonehuuman keskellä sanoi tai kirjoitti, että vain moraalinen kehitys on todellista kehitystä? Siinä emme taida älylaitekiimassamme ansaita kummoisia pisteitä. Jos moraalista ja sosiaalista kehitystä onkin tapahtunut, pahasti se tuntuu laahaavan teknologisen kehityksen perässä.